torstai 6. joulukuuta 2012

POHJOLAN SANOMAT UUTISOI RATKOMOSTA

Ratkomo voi selvittää ristiriidat

Jatkuviin oppilaiden välisten riitatilanteiden ratkomiseen turhautuneet kemiläisopettajat ottivat härkää sarvista ja ryhtyivät miettimään toimivaa menetelmää vanhojen keinojen rinnalle.
– Riitatilanteissa käytetyt keinot, kuten vertaissovittelu ja KiVaKoulu-ohjelma tarvitsivat mielestämme pitkäkestoisemman mallin, jossa perheet otetaan mukaan asiantuntijoiksi ja avuksi, Hepolan koulun luokanopettaja Susanna Heikura kertoo.
Heikuran ja erityisopettaja Anna-Maija Leinosen usean vuoden pohdintojen ja kokeilujen tuloksena kehittyikin Ratkomo, ratkaisukeskeiseen ajattelutapaan pohjautuva uusi malli.

Ratkomon perusperiaate on yksinkertainen. Se koostuu sovituista tapaamisista, joihin tulevat kaikki ne henkilöt, jotka liittyvät ongelmatilanteeseen eli oppilaat, heidän vanhempansa, luokanopettaja, erityisopettaja ja koulukuraattori.
Tapaamisia taas järjestetään niin monta, että ongelma ratkeaa. Ensimmäisellä kerralla osallistujille annetaan tehtävä ja mietitään, miten hankalassa tilanteessa esimerkiksi voitaisiin toimia eri tavalla tai miten pahaa oloa voi purkaa toisin.
– Erityistä mallissa on se, että Ratkomossa ei haeta syyllisiä eikä rangaista ketään keskustelutilanteessa. Sen sijaan katsotaan yhdessä tulevaisuuteen ja pohditaan, mitä juuri me voisimme tehdä, jotta tilanne muuttuu, Heikura sanoo.
– Tässä täytyy ottaa kuitenkin huomioon, etteivät kaikki ole niin yhteistyöhaluisia. Tapaamisten vaikein tehtävä onkin pitää ilmapiirin myönteisenä siten, että kukaan ei ala syytellä ketään.

Hurjinta Susanna Heikuran mielestä Ratkomossa on se, että malli todella toimii. Vaikka käsiteltäviä tapauksia on tähän mennessä ollut vain viitisen kappaletta, kaikki ovat Ratkomossa ratkenneet onnistuneesti.
Ratkomoa olisi jo ehkä tarvittu paljon enemmän, mutta mallin tunnettavuus on vielä vähäistä. Suurin vaiva mallin käyttämiseen osuu luokanopettajalle, jonka täytyy koota kaikki ongelmatilanteeseen mallin mukaan liittyvät henkilöt koolle.
Ratkomo sai keväällä Pohjoisen tehostetun ja erityisen tuen kehittämisverkostolta 3 500 euron stipendin mallin valtakunnalliseen lanseeraamiseen.
Tähän saakka tiedotustyötä on tehty blogin ja erilaisten hankkeiden kautta. Susanna Heikura on käynyt esittämässä mallia luokanopettaja Pirjo Lahtelan kanssa Norjassa saakka Kopsy-hankkeen tiimoilta pohjoismaisille professoreille ja tutkijoille.
– Lappilaiset koulut ovat alkaneet herätä mallin olemassa oloon. Tärkeää on myös se, että oppilaiden vanhemmat saavat tiedon Ratkomosta. He voivat myös hakea ongelmatapausten käsittelyä, eivät pelkästään opettajat, Heikura toteaa.
Hepolan koulun opettajista Pirjo Lahtela ja Janne Pennanen ovat olleet mukana Ratkomossa ja todenneet sen toimineen ristiriitatilanteiden ratkaisemisessa.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Hippuja ja oivalluksia

Ratkomo mukana Pohjoisen erityisen ja tehostetun tuen kehittämisverkoston julkaisussa. Kirja löytyy Kemin kirjastosta ja se on luettavissa Hepolan koulun nettisivuilta www.kemi.fi/hepo.

torstai 17. toukokuuta 2012

tiistai 7. helmikuuta 2012

MITEN MUKANA OLLUT OPETTAJA KOKI RATKOMON?


Opettajan kokemuksia RATKOMO:sta

Tilanne, jossa jouduin menetelmää käyttämään, koski luokkani poikien toistuvaa kiusaamiskuviota. Poikien kesken vallitsi toimintakulttuuri, jossa omaa asemaa porukassa korostettiin sillä, että aina yksi valittiin koko porukan syrjinnän kohteeksi. Uhriksi joutui useampi kaveriporukan pojista.

Koen itse, että opettajalle työtavan käyttämisessä on useita etuja, joita ei esimerkiksi pelkillä yksittäisillä vanhempien tapaamisella saavuteta.

Tärkein näistä on koko osallistuvan ryhmän sitouttaminen prosessiin. Jotta edeistystä voidaan saavuttaa, on ryhmässä vallittava asenne, että asiaan saadaan nyt ratkaisu. Ennen kokoontumisten aloittamisia oli useampi vanhemmista syyllistänyt ja arvostellut koulua asian olemattomasta hoitamisesta, näkemykseni mukaan sen vuoksi koska huolimatta puuttumisista tilanne ei ollut ratkennut. Yksittäisten oppilaiden puhuttelut ja rangaistukset eivät muttaneet koko ryhmän toimintaa ja tilanne pääsi uusiutumaan. Kun kaikki vanhemmat ja oppilaat koottiin ensimmäiseen kokoontumiseen ja yhdessä sovittiin, että asiaan sitoudutaan sen ratkeamiseen saakka, tuli vanhemmille tunne yhteisen huolen yhteisestä hoidosta. Myös aiemmin kärkkäästi syyttäneet vanhemmat toimivat nyt ryhmän yhteisellä metodilla, eivätkä syytelleet ja sooloilleet. Tämä yhteinen henki lopulta mahdollisti tilanteen selvittämisen. Myös vanhemmat, joihin yhteydenpito oli normaalisti hankalampaa ja haluttomampaa, kokivat prosessin hyvänä työtapana. Koska prosessissa ei pelkästään syytelty ja osoiteltu sormella omaa lasta, myös vanhempien halukkuus yhteistyöhön parani.

Opettajalle tämä tietenkin tarkoitti runsasta ajankäyttöä normaalin työajan ulkopuolella iltapäivisin. Aluksi se tuntui tietenkin turhauttavalta, mutta prosessin edetessä ja huomatessa vaikutukset päivittäisen työn helpottumiseen se tuntui sen arvoiselta. Saavutettu hyöty oli todellakin merkittävä ja se näkyy oppilaiden käytöksessä vielä lähes kaksi vuotta prosessin jälkeen.

Opettajan näkökulmasta tilanteesta tekee miellyttävän myös se, ettei tarvitse olla prosessin kulusta vastuussa pelkästään itse. Mukana olevat kollegat ja esimerkiksi kuraattori jakavat vastuuta prosessissa ja opettaja tuntee olonsa tuetuksi ongelman kanssa.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

MITÄ RATKOMOSTA SAATTAA OPPIA?

Suomalainen kulttuuri etsii virheitä. Huomio pitäisikin kiinnittää onnistumisiin. Ratkomossa ei syytellä ja kaivella menneitä, vaan pyritään eteenpäin uusin välinein. Asiat eivät muutu hetkessä, mutta tunne siitä pienestä onnistumisesta kantaa eteenpäin. Virheet ja epäonnistunut toiminta antavat mahdollisuuden uuden oppimiselle ja luovuudelle. Ratkomo haastaa keskustelemaan vaikeistakin asioista. Kohtaamisissa opitaan joustavuutta, luottamusta, kunnioitusta ja toimintatapoja.

Itsensä johtaminen on kaikkein vaikeinta; pitää ottaa vastuu ajatuksista, tunteista ja teoista. Ratkomossa korostuvat yhteisöllisyys ja yhteisvastuu. Opitun käyttäytymismallin siirtäminen uusiin tilanteisiin eli siltaaminen on näkynyt jokaisessa oppilaassa, joka Ratkomon on käynyt läpi. Mitä aarteita he ovatkaan saaneet omaan elämänreppuunsa tulevaisuutta ja työelämää varten?

lauantai 28. tammikuuta 2012

MITEN RATKOMO SYNTYI?

Tuntui turhauttavalta ratkoa kuukaudesta toiseen samoja ristiriitatilanteita oppilaiden välillä, kun pysyvää muutosta käyttäytymiseen ei kuitenkaan tarpeeksi paljon tullut. Aiemmin pienten ristiriitojen sovitteluun olimme käyttäneet onnistuneesti vertaissovittelua, jossa koulutetut isot oppilaat ratkoivat pienempien oppilaiden ristiriitatilanteita. Nykyisin vertaisovittelun olemme korvanneet Kiva- ohjelmalla.

Kuitenkin Kiva-ohjelma tarvitsee mielestämme rinnalleen myös pitkäkestoisemman mallin, jossa perheet otetaan mukaan asiantuntijoiksi ja avuksi. Ratkomossa pyritään pääsemään yhdessä eteenpäin. Matkan varrella opitaan elämänhallintaa, otetaan haltuun työkaluja ristiriitojen ratkaisemiseen ja opitaan tekemään kompromisseja.

Ratkomo syntyi tekemällä ja kokemalla. Ensimmäisessä Ratkomo-kokoontumisessa oli mukana viisi perhettä, koulukuraattori, kaksi luokanopettajaa ja erityisopettaja. Aiheena oli kiusaaminen ja ryhmän ulkopuolelle jättäminen. Kokoontumiset kestivät puoli vuotta, noin kolmen viikon välein, koko kevään. Kaikista kokoontumista laadittiin pöytäkirjat, jotka luettiin seuraavan tapaamisen alussa. Kiusaaminen loppui ja oppilaat oppivat monia työkaluja, kuinka hyväksyä erilaisuutta.  

torstai 26. tammikuuta 2012

Ratkomon kehittäjät:
luokanopettaja, psykoterapeuttiopiskelija Susanna Heikura ja erityisopettaja Anna-Maija Leinonen

Hanketta ovat olleet testaamassa ja tukemassa: koulukuraattori Johanna Pesälä, luokanopettajat Pirjo Törmälä ja Janne Pennanen.

Malli on saanut Pohjoisen tehostetun ja erityisen tuen kehittämisverkostolta stipendin (3500e) mallin lanseeraamiseen valtakunnallisesti
.Pienoiskuva 10. syyskuuta 2009 kello 21.58 tallennetusta versiosta

Mallia on esitelty Rovaniemellä 29-30.9.2011 Opettajuus ja tukitoimien kehittäminen foorumissa

ja Byskerydin yliopistolla Drammenissa Norjassa 21-23.11

Sai Väyrynen, 2012, Lapin yliopisto; Kuntokoulu raporttissa mainitsee mallin uudeksi tavaksi ratkoa asioita ratkaisukeskeisesti.

Vanhempien ja lasten kokemuksia:



  Hienoa, että kaikki olivat halukkaita hakemaan erilaisia keinoja, miten riitoja pystyttäisiin vähentämään, esim.  kännykkäviestin vähentäminen

  Lapsi 1: OPimme ainakin sen, että ei aina kannata mennä tulkitsemaan toisten tekemisiä/kirjoituksia siten, että on suuttunut, tai enää olla kavereita, jos ei sillä hetkellä oteta leikkiin mukaan. Tärkeänä pidin sitä, että lapset, sekä aikuiset saivat ilmaista omia tuntemuksiaan sekä yhdessä haettiin ratkaisuja siihen, miten kaikilla olisi kiva olla koulussa ja kenelläkään ei olisi paha mieli. Mielestäni oli hyvä, että yhdessä käytiin riitoja läpi ja sovittiin, että ketään ei jätetä ulkopuolelle. Oppilaasta oli kiva huomata, että koulukuraattorikin oli sellainen aikuinen, jolle voi mennä juttelemaan. Oli kiva, että ikäville asioille oikeasti haluttiin tehdä jotain.

  Vanhempi 1  mielestä palavereilla oli selvästi positiivinen vaikutus siihen, että lapsilla on mennyt tosi kivasti, ja jos joitakin erimielisyyksiä on ollut, he ovat yhdessä pystyneet omin päin selvittämään niitä.

  Vanhempi 2: Meillä on ollut tosi rauhallista viime kevään istuntojen jälkeen. Mitä pieniä ristiriitoja on tullut, niin lapset ovat hienosti ratkoneet asiat keskenään. Istunnoista minulla on pelkästään hyvää sanottavaa; sai taas todeta, että puhuminen auttaa ja tytöt saivat hyviä välineitä riitojen käsittelyyn. Minun mielestäni oli hyvä, että kaikki vanhemmat olivat paikalla; sai kuulla heidän mielipiteet ja näkemykset asiasta. Lapset ovat oppineet jakamaan kaverit; ei tule enää riitoja esim. Siitä, että kuka on ehtinyt kysyä, eikä tehdä enää kaverivarauksia viikkojen päähän. Lapseni on oppinut luottamaan itseensä ja kaverisuhteisiinsa. Hän tykkää monesti kulkea ihan yksinkin kouluun, eikä käydä enää kilpajuoksua kaverin luo. Toivotaan, että tämä tilanne pysyy ennallaan.

  Lapsi2 : Minun mielestä on ollut apua istunnoista, kun on sanottu suoraan ja tunnustettu kaikki valheet tai mitä kielenpäällä on ollut. Kuiskiminen on vähentynyt ja jos jotain tärkeää asiaa, niin sanotaan koulun jälkeen. Ja, kun sanotaan aina suoraan.

    Vanhempi3: mielestäni oli hyvä, että keskustelut käytiin ja kaikki vanhemmat kutsuttiin paikalle. Asian esille nostamisella oppilaiden toiminnalle saatiin stoppi ja lapset miettimään asioita. Näin hyvänä asiana, että palavereita pidettin useita, sillä näin asioille saatiin jatkumo ja lapset ymmärtämään, että toimintatapojen täytyy muuttua. Yksi palaveri ei välttämättä olisi hyödyntänyt niin paljoa. Palavereissa kaikki eivät varmasti rohjenneet todellisia mielipiteitä ilmaisemaan, mutta kokoontumiset olivat kuitenkin hyviä ja edesauttoivat kiusaamisen vähentymistä. Kuraattorin läsnäoloa hieman mietin. Ymmärrän, miksi hän oli paikalla, mutta koen, että hän jäi vähän ulkopuoliseksi. Hän ei tunne oppilaita entuudestaan.


 Oppilas 3: Emme ole enää niin ilkeitä toisillemme kuin ennen. Oli hyvä, kun pidimme palavereita. Olen oppinut palavereiden ansiosta kiinnittämään enemmän huomiota kavereihin ja heidän mielialoihin. Jos joku on allapäin ja yksin, huolestun ja menen kysymään, mikä toisella on. Jos kaverilla on paha mieli, niin minullakin on helposti paha mieli. Aikuisten mukanaolo jännitti; ei uskaltanut aina sanoa kaikkea mitä olisi halunnut ja mitä oli mielen päällä. Oppilas kokee, että kaikki eivät olleet aina rehellisiä palavereissa.





Koulukuraattori mukana Ratkomossa



Kuraattorin läsnä olo Ratkomossa oli ja on jatkossakin mielestäni tärkeä. Ratkomossa pyritään löytämään lasten kanssa ratkaisua tilanteeseen ja on tärkeää että meitä aikuisia on useasta ammatillisesta näkökulmasta tarjoamassa mahdollisuutta jakaa tunteita ja mielipiteitä turvallisesti yhteisissä tapaamisissa. Koulukuraattorina saan mahdollisuuden havainnoida lasten tunteita ja löytämään ne jotka ovat tunteiden tasolla kokeneet tilanteen voimakkaammin. Näin ollen tarjoan  mahdollisuutta  luoda minuun kontaktia mahdollista myöhempää kanssa käymistä varten lasten ja heidän vanhempiensa kanssa. Koulukuraattori on palavereissa mukana omasta ammatillisesta viitekehyksestä. Koulukuraattori tuo palavereihin oman ammatillisen osaamisensa.



Ratkomon kaltainen työskentelytapa antaa minulle paljon tietoa lasten sosiaalisista suhteista. Se tuo lasten oman äänen ja kokemuksen esille. Vanhempien läsnäolo antaa lisä tietoa siltä osin mitä lapsi ei osaa itse sanoittaa taustalla olevista asioista ja ilmiöistä. Koulukuraattorin tehtävä on myös luonnollisesti kohdata lapsi kouluarjessa ja kysellä kuulumisia tapahtumiin liittyen. Näin jälkiseuranta on myös kaikkien vastuulla.


RATKOMO (kehittäjät luokanopettaja, psykoterapeutti opiskelija Susanna Heikura ja erityisopettaja Anna-Maija Leinonen, Hepolan koulu, Kemi)
 ” Muutos on olemassa vasta, kun joku huomaa sen”

Ratkaisukeskeinen, kodin, oppilaan, moniammatillisten yhteistyömuoto: Mallin olemme kehittäneet työn ohessa ja uskomme vahvasti sen toimivuuteen valtakunnanallisesti.

-                  kehitelty malli pitkäkestoisiin lasten ja nuorten välisiin ongelmatilanteisiin koulussa

-                  mallin lähtökohdat: se on tulevaisuussuuntautunutta, ongelmat tavoitteistetaan

                               tasavertainen, vanhemmat ja lapset mukana,

               pitkäkestoista; tapaamisia 3-5 kertaa, kaikki tulevat kuulluksi,

               puheenjohtaja ja kirjaaja erikseen.

-                  mallissa merkityksellistä hyvän ilmapiirin ylläpitäminen keskusteluissa

-                  ratkaisu syntyy yhteistyön voimin; yllättävät ratkaisut, usein

ratkaisijoina asianosaiset itse à motivaatio muutokseen

-                  tuloksellista; tuettua, seurannat, ansionjako,

-                  tapaamisissa sovitut vastuualueet; tehtävät kaikille;vastuunotto

TAPAAMINEN

-                  Luokanopettaja kutsuu koolle vanhemmat, oppilaat, moniammatillisen tiimin; koulukuraattori, erityisopettaja,

puheenjohtaja, kirjaaja, koulupsykologi, psykiatrinen sairaanhoitaja

-                  Tapaaminen alkaa tilanteen kuvauksella: luokanopettaja/ luokanvalvoja kertoo. Tämän jälkeen lyhyt kierros, jossa jokainen läsnäoleva kuvaa tilanteen omasta lähtökohdastaan.

-                  Periaate: samat kysymykset kysytään jokaiselta läsnä olevalta aina.

-                  Ongelman tavoitteistaminen; ongelma käännetään myönteiseksi tavoitteeksi; luodaan kuva, että ollaan jo menossa kohti tavoitetta, oli tilanne kuinka ongelmallinen hyvänsäà luodaan usko onnistumiselle

-                  Mitä hyvää jo on tavoitteen suhteen nykytilanteessaà yksilöllisten voimavarojen käyttöönotto

-                  Mikä olisi hyvä tavoite tälle keskustelulle; kysymyskierros..” Jotta voisit lähteä hyvillä mielin tästä tapaamisesta, mitä pitäisi tapahtua?”

-                  Sovitaan vastuutehtävätà tehtävät syntyvät usein spontaanisti

vuorovaikutuksen myötä, yhteistuumin

-                  Sovitaan uusi tapaaminen, kiitetään osallistumisesta ja yhteistyöstä

-                  Ensimmäinen tapaaminen kestää yleensä 1, 5-2 tuntia.

-                  Jatkossa tapaamiset kestävät 1-1,5 tuntia.


TÄRKEÄT KYSYMYKSET…

-                  Tapa kysyä, puhua ja keskustella merkityksellistä; se ohjaa tilannetta joko tulevaisuuteen, tai väärässä tapauksessa syyllisten hakemiseen, ongelmien pyörittelyyn.

-                  Erittäin tärkeää positiivisen ilmapiirin ylläpitäminen

-                  1. kysymys: Kuvaa tilanne, mikä se on sinun tuntuman mukaanàkuulluksi tuleminen, kokemuksen jakaminen

-                  2. kysymys: Mikä olisi hyvä tavoite?--> ongelman kääntäminen tavoitteeksi. Mitä pitäisi tapahtua, jotta lähtisit tästä keskustelusta hyvällä mielin kotiin?

-                  3.kysymys: Mitä hyvää on jo nyt tällä hetkellä olemassa, jotta tavoite saavutetaan?--> uskon luominen onnistumiselle

-                  4. kysymys: Mitä sinun pitäisi osaltasi tehdä, jotta tavoite saavutettaisiin?--> vastuuttaminen, vastuunotto, mahdollinen tehtävä

-                  5. Mitä hyötyä tavoitteen ratkaisemisesta olisi sinulle, teidän perheelle jneà hyötyjen kartoittaminenàmotivaation lisääminen

-                  Kiitosten antaminen ja uskon vahvistaminen seuraavaa tapaamista varten.

-                  Tapaaminen raportoidaan ja kaikki asianosaiset saavat senà hyvä pohja seuraavaa tapaamista varten, jonka pohjalta jatketaan keskustelua

-                  Mahdollinen palautekyselyà miten keskustelu sujui, saitko mahdollisuuden sanoa, mitä tunsit, koit; tulitko kuulluksi, olitko tyytyväinen keskusteluun.

VETÄJÄN VASTUU..


-                  Vetäjäpari: toinen vetäjistä kirjaa, toinen pääsääntöisesti ohjaa keskusteluaà tukea toisille

-                  Luokanopettajan/ luokanvalvojan vastuulla koollekutsuminen,  tilanteen kuvaus, vastaaminen kysymyskierroksilla osana ryhmää

-                  Vetäjillä päävastuu; tilanteen koossapitäminen, kysyminen, positiivisen ilmapiirin ylläpitäminen, yllättävien tilanteiden, ratkaisujen ”poimiminen”, luovuus, tehtävien jako yhdessä tiimin kanssa.

-                  Riskinottokyky: pitää uskaltautua heittäytyä vaikeaan tilanteeseen ja luottaa onnistumiseen, takapakkejakin tulee, mutta suunta aina tulevaisuuteen päin.

-                  Halu käyttää aikaa; sillä ratkaisut löytyvät, kun sitoudutaan pitkäkestoisesti, vuorovaikutuksellisesti niitä yhdessä työstämään.

TOINEN TAPAAMINEN…

-                  Tapaamiskerroilla istutaan aina pyöreän mallin mukaisesti, niin, että kaikki läsnäolijat näkevät toisensa

-                  Luetaan ensimmäisen tapaamisen raportti, jonka pohjalta lähdetään kartoittamaan tätä hetkeä..

-                  Tapaamisvälit ovat mielellään 2-3 viikon välein, miten yhteinen aika saadaan sovittua.

-                  kysymys: Mikä on nyt muuttunut paremmaksi viime tapaamisesta?

-                  kysymys: Mikä on auttanut sinua tavoitteen saavuttamisessa?

-                  kysymys: Mistä olet hyötynyt; mahdollisten tehtävien arviointi; onko annetuista, sovituista työkaluista ollut hyötyä.. jos on, niitä jatketaan, jos ei, mietitään uusia työkaluja käyttöön..

-                  kysymys: Mistä esim. sinun vanhempasi huomaavat, että asiat ovat nyt paremmin? Mistä opettaja huomaa, että edistystä on tapahtunut? Mistä ystäväsi huomaa hyvän muutoksen tilanteessa?

è   uskon vahvistaminen onnistumiseen.

-                  Missä olet menossa nyt, jos arvioit 0 – 10 välillä edistymistä: missä olit viime tapaamisella, missä olet nyt? Mitä hyvää on tapahtunut tässä välissä? jos 0= todella huono tilanne, 10= tavoite on saavutettu; lukusuora, johon merkitään lähtötilanne ja kuinka edetään keskustelujen myötä.

-                  Hyväksi havaittujen keinojen käyttämistä jatkossakin; huonot keinot pois  käytöstä, tilalle uusia keinoja. Keinot ovat myös henkilökohtaisia; toisia auttaa yksi, jotain muuta voi auttaa toisenlainen tekeminen tai juttu.

-                  Kiitetään hyvästä työstä kohti tavoitetta ja sovitaan seuraava tapaaminen

-                  Cooperin kehittämishankemallin (2006) mukaan on olemassa kaikissa prosesseissa käynnistyminen, ymmärtämyksen hakeminen ja asioiden kirkastuminen. Ratkomon ideat vastaavat pitkälti samaa ajatusmaailmaa; molemmissa malleissa korjaamiset tapahtuvat matkalla. Molemmissa ajatusmalleissa tarkkaa suunnittelua ei tehdä, koska tällä estetään yllättävät ratkaisut ja vaihtoehdot.

LÄHTÖKOHTAISIA ONNISTUMISEEN JOHTAVIA JUTTUJA..
-                  Kun alkaa näyttämään siltä, että toivottu tulos alkaa olla saavutettu.. Hyvin tärkeää on tässä tilanteessa silti muistutetaan jokaista, että seurantaa tarvitaan, jotta voidaan varmistaa hyvän jatkuminen..

-                  Usein silloin, kun tavoite häämöttää lähellä, vanhemmat ja lapset alkavat reagoida ja kysyä, miksi meidän pitää vieläkin tavata, mehän olemme saavuttaneet jo tavoitteen..

-                  Muistuta vanhempia ja lapsia siitä, että jotta tavoiteltu tilanne pysyisi ennallaan meidän tulee vielä tavata ja seurata, ja ennen kaikkea varmistaa hyvän jatkuminen..

-                  Usein toisen tapaamiskerran jälkeen tilanne on huomattavasti parantunut ja tavoite näennäisesti jo saavutettu.

-                  Jos näyttää hyvältä, niin voidaan sopia ns. viimeinen tapaaminen, jossa jatketaan toisen tapaamisen raportin lukemisella ja käydään kysymyskierros; missä mennään? Mietitään myös, mikä on muuttunut saavutetun tuloksen myötä? Mitä hyvää tavoitteen ratkaiseminen on tuonut?

-                  On silti myös jatkettava vastuuttamista ja varautumista takapakkeihin.. miten toimitaan jatkossa, jos ongelma uusiutuu? Mitä siitä seuraa asianosaisille?

-                  On tehtävä ns. turvallisuussuunnitelma takapakkeja varten; sisältää keinot, mitä tehdään ongelman uusiuduttua; jokaisella läsnä olevalla on omat keinonsa, joista puhutaan viimeisellä tapaamiskerralla.

-                  Viimeisessä tapaamisessa tärkeää on kiittäminen yhteistyöstä, avoimuus, ehkä palkitseminen yhteisellä mehu/kahvihetkellä.

-                  Ansionjakoà osoitettaan kiitos vanhemmille: Ilman teidän asiantuntemusta emme olisi näitä ongelmia saaneet ratkaistuiksi J

YDINKOHTIA…

-                  Luottamus syntyy tasavertaisella suhtautumisella kaikkiin; kaikki olemme täällä, jotta pääsisimme yhteiseen tavoitteeseen

-                  Kuunteleminen; kuulluksi tuleminen

-                  Lopputulos syntyy vuorovaikutuksessa, kuin keinot myös; valmiita vastauksia ei ole etukäteen..TÄRKEÄ!

-                  Tavoiteaikaa ei ole, mutta muuttuneeseen lopputulokseen pyritään.

-                  Tapaaminen on luova prosessi, johon on uskallettava heittäytyä

-                  Se edellyttää ainoastaan rohkeutta tulla, epäonnistuakin, mutta ennen kaikkea luottamusta hyvään huonossakin tilanteessa. Uskoa ei saa menettää; epävarmuuden sietämistä

-                  Aitoa dialogia

-                  tasa-arvoista

-                  sitoutumista

-                  kompromissien tekemistä; kompromissi ei ole häviämistä

”If you change the name you change the game”